Joulu on jo ovella, samoin Uusi vuosi.
Kerho sai lahjan etukäteen, eli uusi taittaja on tiedossa. Hänen tehtävänkuvaansa vielä sorvataan, joten tässä vaiheessa emme vielä julkaise hänen yhteystietojaan. Lehteen liittyvissä asioissa voi olla yhteydessä päätoimittajaan eli Eskoon esko.oblom [at] citroenkerho.fi. Hänelle voi myös lähettää lehteen tulevan materiaalin.
Lisäksi ilomme on kertoa, että Keski-Suomen jaos Suvi-Tuulin johdolla on järjestämässä ensi kesän kesäpäivät heinäkuussa. Tarkempi aika ja paikka selviää alkuvuodesta, joten malttakaa vielä hetki!
Muuten syksyn mittaan ei ole uusia asioita tullut esille. Aluetapaamiset pyörivät omalla painollaan, osa on jäänyt tuttuun tapaan talvitauolle, osa jatkaa ympäri vuoden.
Erittäin mukavaa Joulua ja hyvää Uutta vuotta kaikille!
—
Hallitus